Kaiken kiireen keskellä ei kirjoittaminen olisi kyllä luonnistunutkaan.
Nyt kun tuota ikää on alkanut kertyä, olen päätynyt sen karun tosiasian äärelle, että näillä elintavoilla
en tule näkemään lasteni aikuisuutta. Puhumattakaan mahdollisista lapsenlapsista, kun niiden aika koittaa.
Kieltämättä myös oma olotila on ollut todella surkea jo pitkään. Olen 36, tupakoiva, ei erityisemmin liikkuva nainen ja lisäksi kolmen murkkuikäisen äiti. En ole ylipainoinen, mutta hyvää vauhtia menossa kohti sitä.
Peilistä katsoo useina aamuina jokin väsähtänyt eukko jota en tunnista.
Huomaan yhä useammin miettiväni, että miten tässä näin kävi?
Aika vain kului kuin siivillä ja nyt alkaa 40 lähennellä...
Olen hukannut monta vuotta välistä, mutta mihin?
Toisaalta en kuitenkaan kadu elämääni, se on antanut minulle niin paljon. Jos saisin mahdollisuuden palata menneeseen ja muuttaa jotakin, en lähtisi sitä tekemään. Sillä tällä hetkellä olen juuri siellä ja siinä tilanteessa missä minun pitääkin olla. Muuttamalla mennyttä muuttaisin myös tätä päivää ja päätyisin todennäköisesti täysin eri reitille. Tapaisin aivan eri ihmiset ja menettäisin kaikki minulle nyt niin rakkaat.
Mutta eletty elämä näkyy kyllä naamasta ja kropasta. Olisin todella onnellinen jos jonakin kauniina aamuna peilistä ei katso takaisin väsähtänyt korppikotka jonka silmänaluset ovat mustemmat kuin eben puu.
Peli ei kuitenkaan ole vielä menetetty.
Mieli on mikä on mutta vartaloaan voi vielä muokata.
Tosin vartalonkin suhteen ne suurimmat esteet ja kompastuskivet löytyvät juuri sieltä, korvien välistä.
Jälkiviisaana on helppo sanoa, että tupakointi olisi pitänyt jättää aloittamatta. Siitä päivästa kun vedin ensimmäisen röökin ylä-asteella on nyt jo yli 20 vuotta. Huhuhuh.... En todellakaan uskaltaudu laskemaan paljonko rahaa on palanut taivaan tuuliin tuona aikana. Sillä hankkisin vain elämäni ensimmäisen sydänkohtauksen. Sellaisten laskureiden olemassa olo pitäisi kieltää, sillä mikään ei masenna kuin se tieto että olet poltellut omakotitalon hinnan savukkeiden muodossa. Ja masentuneena vedät sitten kahta kovemmin sitä röökiä... Tadaa ja kierre on valmis.
Olen toki yrittänyt lopettaa useampaankin kertaan... Niin Nicoretet kuin muutkin korvaushoito tuotteet ovat tulleet tutuksi, mutta tapa istuu kyllä perhanan tiukassa.
No päädyin lopulta turhautuneena pyytämään työterveyslääkäriltä Champix kuurin ja se on tarkoitus aloittaa tämän viikon perjantaina.
Eli siitä lähdetään, että reippaasti yli puolet elämästäni vienyt pahe lähtee tästä naisesta ensimmäisenä.
Ei näillä keuhkoilla mihinkään juoksulenkillekkään voi suoraa ampaista. ;)
Pyrin pitämään blogin ajan tasalla siitä kuinka kuuri toimii ja miten se vaikuttaa muuten, kuin tupakointiin. Eli jos asia kiinnostaa niin tulehan uudelleen käymään.
Aion ottaa asiat kuten alla olevan kuvan etana, hitaasti ja rauhallisesti. Muutos kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti